torstai 25. kesäkuuta 2015

Kylpyhuoneremontti, purkuhommat jatkuu

No kuulkaa terve vaan täältä remontin keskeltä. Alkaa pikkuhiljaa remontoija väsähtämään, sillä purkamista, piikkaamista ja rakennusjätteen keräämistä on piisannut jo kolmatta päivää.

Tällaisina hetkinä Työnalle tykkää katsoa iltaisin telkkaria, vaikka kovasti väsyttää. Eilen, vai toissapäivänäkö se oli, katsoin ehdotonta suosikkiohjelmaani Huvila&Huussi. Se se vasta on sellainen ohjelma että alkaa oikein hersyvästi naurattamaan. Sitä kun on oikein tarkkaan laskenut menekit ja yrittää vierailevan putkimiehen reissun kohteeseen tehdä mahdollisimman helpoksi ja nopeaksi, ettei kuluja synny liikaa, niin Hyvilä & Hyyssi ohjelmassa ei sen sijaan pennosia säästellä.

Edelleen jaksan miettiä sitä, että kuinka monella on oikeasti varaa tilata toistakymmentä viher- ja muita remonttimiehiä ja naisia piha täyteen, kaivinkoneista ja maansiirtokoneista puhumattakaan? Viime jaksossa kiinnitti erityisesti huomiota se, että kesämökin ja rannan välinen puistikko poistettiin koneellisesti kokonaan ja tilalle tilattiin toiselta paikkakunnalta kunttaa. Siis metsästä leikataan kokonaisia maapaloja, jotka rullataan rulliksi ja kuljetetaan isolla, nostimella varustetulla rekalla paikalle, jossa ne rullataan bobcatilla paikalleen.

Noh, eihän siinä vielä mitään. Kerrankos sitä puoli metsää siirretään omalle pihalle kustannuksia kaihtamatta. Mutta hauskin kohta on ehdottomasti se, että kun pihaa ja mökkiä sitten esitellään hämmästyneelle isäntäväelle, niin rouva toimittaja, vai mikä se nyt on, kertoo että ”tähän valittiin polun varteen tällaiset romanttiset lamput valoa tuomaan iltaisin. Ja nämä on aurinkokennolamput. Ei viititty alkaa kaivamaan sähköjohtoja tonne maahan, kun se on niin työlästä. Nää toimii aurinkoenergialla ja nää voi kantaa talveksi varastoon”

Siis toiselta paikkakunnalta tuodaan 300m2 maata rullissa mutta sähköjohtoa ei kaiveta maahan.
Voi #%”%#/&%/#&%/&%

No mutta, pulinat pois ja köyhät kyykkyyn. Tässä on viimeisten päivien hetelmät.





Valurautainen lattiakaivo on ehkä maailman vaikein piikattava. Apuna on käytetty poravasaraa, rautakankea ja erittäin runsas määrä kirosanoja.





Reikä on lattiassa. Kaupasta haettu vaakakaivo. Pitäisi olla pystykaivo. Tilanteessa käytetty erittäin runsaasti kirosanoja.








Piikkausvehkeistä hajosi terä. Työnalle oli niin hämmentynyt, ettei muistanut käyttää erittäin runsaasti kirosanoja.







Toista wc-istuinta varten tehtiin läpivienti lattiaan. Tilanteeseen tarvittiin piikkausta. Porausta ja piikkausta. Ai että, tälle osaan nauraa jo sitten vuoden kuluttua. Ehkä.
Alapohjaan tein uretaanilevystä "kannen" joka tuli kiinni siksi aikaa että saan valun yläpuolelta pysymään.










Seinät on tasoitettu Weber MT -seinä ja kattotasoitteella. Se oli ihanaa. 
Huomatkaa myös tässä kuvassa, sekä ensimmäisessä kuvassa sama tila. Pois on piikattu se betoninen "juttu"
Siihen kului paljon aikaa!

Yllä näkyy kaksi reikää katon rajassa. Sieltä vedetään uudet vesiputket. Niistä myöhemmin lisää. 




Ja niin, sitten se sauna. Voi helevetti että on pahat vieroitusoireet. Laitoin Tori.fi -sivustolle ilmoituksen että saapi hakea pois kiukaan. Haki se. Joku Sami. Sinne meni. Se oli ikään kuin viimeinen "hei" sille vanhalle saunalle. Mieltä kyllä lämmitti että meni vielä käyttöön ja mukavalta kaverilta vaikutti. Lapsille oli jotain uimajuttua tekemässä ja siihen lämmitystä Ai että. Godspeed vaan vanha kiuas. Hyviä löylyjä, tai lämmittämisiä, tai ihan mitä vaan.




maanantai 22. kesäkuuta 2015

Kylpyhuoneremontti alkaa, polkase jalkaa



Kesäkuuta vaan kaikille tahoille tasapuolisesti. Toivottavasti kaikilla oli rattoisa juhannus ja kesäloma jo siintää horisontissa tai on peräti jo alkanut. Työnallella kesäloma on alkanut ja sitähän juhlistetaan, kuinkas muuten, remontilla.
Tällä kertaa kovan onnen sankarinne on valinnut remonteista vittumaisimman: kylpyhuoneremontin. Tässä ei heitellä tyynyjä sohvakalusteille ja halailla myyjää, vaan raadetaan niin maan perkeleesti, ja sitten kun on raadettu, niin raadetaan vähän vielä lisää.

Tällä kertaa kirjoitan myös ihan ns. livenä tätä juttua, eli päivitän kirjoituksia sitä mukaa kun kylpyhuoneremontti valmistuu. Ja nythän se ei ole valmistunut vielä mitenkään. Sattana!

Kuten kiroilusta huomaatte, ottaa remontti jo purkuvaiheessa voimille. Totta puhuen ei kyllä huvittaisi ryhtyä tähän lainkaan. Haluaisin vain sytyttää polttopuut ja avata oluen. Odotella kesäillassa saunan lämpiämistä ja kuunnella koivuhalkojen palamista hiljaa taustalla. Kun sauna sitten olisi tarpeeksi lämmin, niin viekoittelevasti riisuisin remonttipöksyni, lähes kiusoitellen tipauttaisin ne lattiaan vain kömpiäkseni saunanlauteille karvainen beba vilkkuen,
Ottaa kovat, joskin pehmeät löylyt ja sen jälkeen vilvoitella takapihalla kylmä olut kädessä, kuunnella kesäisiä ääniä suvi-illan pikku hiljaa hämärtyessä ja hiljaa siinä sivussa päihtyen.

Vaan vielä mitä! Saunasta ei ole kuin muisto jäljellä, ja kuin lisätäkseni kauheaa tuskaa ja vieroitusoireitani kannoin kiukaan jo ulos, jotta se voi heti aamusta minua muistuttaa siitä, ettei ole asiaa saunaan ei.
Ja suihkukin on mallia erittäin väliaikainen. Nyt on kuulkaa sellainen koti-spa autotallissa että oksat pois. Kyhäsin suihkukaapin ja viritin puutarhaletkun.
Toisaalta parempi tämä on, kuin pestä perhe paloletkulla puutarhassa.

No, faktat on faktoja. Kylpyhuoneremontti on alkanut. Olen ilman saunaa ja ei huvittaisi yhtään.
Tästä on hyvä jatkaa. Pysykää kanavalla!

Terveisin, Työnalle